Hiukan työelämäasiaa, koska tämän teeman ympärillä oma työyhteisöni operoi ja itsekin teen työtä joissain hankkeissa.

Työelämä ja sen vaatimukset ovat muuttuneet ajan saatossa. Työssä jaksaminen vaatii sopeutumista ja uudistumista, mutta myös kykyä säilyttää intohimo työtä kohtaan. Lukuisat fyysisen työn rasitukset ovat vähentyneet, mutta henkinen puoli kuormittaa nykyisessä työelämässä koko ajan enemmän.

Iso osa ihmisistä ei jaksa tai osaa tehdä ratkaisuja. Ihminen venyy työtaakan edessä ja ”uhrautuu” työelämälle. Hän tavallaan odottaa, että joku joskus huomaa, joku joskus kiittää. Kun jää eläkkeelle, niin sitten viimeistään ikään kuin lasketaan ”pisteet”, annetaan palkintoja, valtavat aplodit ja kiitetään kaikesta erinomaisuudesta. Mutta eihän sellaista hetkeä koskaan tule, mitään pisteitä ei oikeasti ole olemassa. Näin asiasta puhuu työssä muutamia kertoja kohtaamani markkinointitoimisto Aava & Bangin Mikko Kalliola: ”Valtaosa ihmisistä odottaa, että joku tulisi ja pelastaisi heidät. Näkisi heidän erinomaisuutensa ja nostaisi heidät kurjan arjen yläpuolelle. Mutta kukaan ei ole tulossa. Päivästä toiseen he raahustavat zombeina konttoreihin ja verstaisiin. Tekevät samoja rutiinitoistoja kuin edellisinä päivinä, unelmoiden eläkkeestä.”

Kalliolan esityksistä on mieleeni jäänyt myös käsite työelämän vampyyreista. ”Vampyyrit” ovat ankeuttajia. Ihmisiä, joiden päätehtävä tuntuu olevan latistaa toisten ideat ja työinto. Negatiiviset vaikutteet heikentävät työssä jaksamista, mutta meillä on myös valta päättää, mihin kiinnitämme suurimman huomiomme. Työssä jaksaminen, mielenrauhan, työmotivaation ja luovuuden säilyttäminen on lopulta myös omassa hallinnassamme. Se vaatii hiukan hoksaamista: kykyä suodattaa latistavia vaikutteita ympäriltämme. Ja mikä tärkeintä: uskallusta pyytää apua, jos itse ei jaksa. Siitä ei vähennetä ”pisteitä”!