Teimme Maija Rautavaaran kanssa aloitteen, joka tukee tavoitetta muuttaa autokantaa vähäpäästöisempään suuntaan. Aloite sai hyvin tukea yli puoluerajojen.

Vantaan kaupunki on asettanut tavoitteekseen saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Vantaalla liikenteen päästöt kattavat 36% kaikista kaupungin kasvihuonepäästöistä. Valmisteilla olevassa vuoden 2020 talousarviossa vähäpäästöistä liikennettä tavoitellaan muun muassa edesauttamalla henkilöautojen latauspisteiden rakentamista, ja siirtymällä biodieselin käyttöön kaupungin omissa ajoneuvoissa ja kuljetuspalvelujen hankinnoissa. Lisäksi todetaan, että tavoitteena on pysäköintijärjestelmän kehittäminen mm. maksullisen pysäköinnin laajentamisella.
Pysäköintietuisuuksien tarjoamisella vähäpäästöisille autoille voidaan kannustaa myös asukkaita siirtymään käyttämään autokantaa, jonka päästöt ovat pienemmät. Esimerkiksi Helsingin kaupunki myöntää vähäpäästöisille ajoneuvoille ja täyssähköautoille 50 % alennuksen pysäköintimaksuista keskustan maksuvyöhykkeillä 1-2.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Vantaan kaupunki selvittää mahdollisuuksia ja keinoja tarjota pysäköintietuisuuksia vähäpäästöisten ja täyssähköisten ajoneuvojen käyttäjille.

Minna Kuusela ja Maija Rautavaara sekä 33 muuta allekirjoittajaa 23.9.2019
https://www.vavi.fi/category/valtuustoaloitteet/