”Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?”
Kotikaupunkini Vantaa ei ole niin nuorekas kuin monesti luullaan. Vanhusväestön osuus kasvaa meillä kuusikkokaupungeista (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu) nopeinta vauhtia! Ja meillä elämänlaatunsa kokee keskimäärin hyväksi vain 40 prosenttia ikäihmisistä. *) Tämä on ihan valtavan huolestuttavaa, ja pelottavaakin.
Miksi koemme joskus ikääntymisestä puhumisen tylsäksi tai kiusalliseksi? Onko kyse ikuisen nuoruuden ideaalista ja omista vanhenemisen peloista? Tuntuu, että aihetta väistellään päättäjienkin keskusteluissa.
”Mä en tänne mitään sossun tätejä halua!”
Kuten tiedämme, eivät ”mummot” ja ”papat” ole yhtenäinen ryhmä samoine tarpeineen, eikä hoivan tarvetta ole kaikilla. 75-vuotiaista vielä 70% asuu kotonaan itsenäistä arkea ilman tarvetta päivittäisille tai jatkuville palveluille tai hoivalle. Tästä ikäryhmästä siirrytään kuitenkin nopeasti jatkuvan hoivan piiriin, mikäli asunto ja ympäristö ovat sellaiset, että ne eivät auta arjessa selviämistä ja toimintakykyä.
Kotona asumista voidaan palvelujen lisäksi tukea muovaamalla asuntoja ja ympäristöä ikäystävällisemmäksi ja vahvistaa näin arjessa selviämistä, sosiaalista toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä. Lähtökohtana on se, että ympäristö ja tilat mukautetaan ihmisten tuleviin tarpeisiin, ei niin että ihmiset siirtyvät esteellisiksi muodostuvista ympäristöistä pois.
Muutostyöt asunnoissa vaativat kuitenkin ihmisen omaa halua. Minua aina yllättää, miten yleisiä ovat esteettömyyskunnostuksia vastustavat asenteet. Edelleen moni pitää tukikahvoja, -kaiteita, suihkuistuimia ja ainakin turvanappeja ja -puhelimia vanhuuden epämiellyttävinä symboleina, joita halutaan välttää.
”On pohjoisessa päivä yksinäinen / Autioitui aikaa karu maa / Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen / Jossa mummo yksin asustaa”
Suositussa joululaulussa ”Hei mummo” oli myös alun perin mukana säkeistö, missä mummo vietiin vanhainkotiin. Se jätettiin pois sanoittaja Vexi Salmen suostumuksella. Miten myös todellisessa elämässä mummo voisi asua kotonaan mahdollisimman pitkään turvallisesti, ilman yksinäisyyttä? Yksinäisyys on valtava ja kasvava ongelma. Ryhmäkuntoutus on yksi tehokkaaksi havaittu malli kotona asuvien ikääntyneiden elämää parantamaan. Ohjatun ryhmätoiminnan on havaittu paitsi vähentävän yksinäisyyttä, myös parantavan muistia ja vähentävän tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluille. Yhteisöllisen asumisen ratkaisuilla pystyy myös moni saamaan lisävuosia elämäänsä. Tällä saralla ei kaikkea ole vielä kehitetty.
Ja sitten kun kotiin tuotava hoiva tai yhteisöllinen asuminen ei vain riitä, on oltava saatavilla kotoisa vaihtoehto. Perhehoito, laadukas palvelutalo. Ei paikka, missä hoitajamitoitus vinkuu, vanhuksia ei ehditä viedä ulos ja huono hoito jo itsessään on kuolemaksi.
”Se on niin kiva kun hoitaja kylvettää. Ihan kunnolla pesee.”
Tässä on poliittisille päättäjille tekemistä ja kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden viranhaltijoille ja muille työntekijöille paljon puuhaa. On myös tutkimuksen, kehittämistyön ja neuvonnan paikka. Onko esimerkiksi digitalisaatiosta löydettävissä oikeasti uudenlaista hoiva-apua koti- tai laitoshoitoon? Kukaan meistä ei nuorene, ja edelleen eläkeikään ja vähitellen vanhuuteen siirtyy suuria ikäluokkia, samalla kun nuoria työntekijöitä on vähän.
*) Tilastolähde: Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2018-22 https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/141010_Ikaantyneen_vaeston_hyvinvointisuunnitelma_2018-2022.pdf
Kuva: Vastavalo/Anneli Pusa